Pikavipin ottaminen verkkopankkitunnistuksen avulla
Lukuisten väärinkäytösten välttämiseksi pikavipin ottamiseen vaaditaan lain mukaan ensin tunnistautuminen verkkopankkitunnistuksen avulla tai vaihtoehtoisesti jollain muulla varmalla tunnistusmenetelmällä (esim. Postin kautta, henkilöllisyystodistus vaaditaan). Ennen kunnollisen, vahvan tunnistuksen käyttöönottoa kuka tahansa pystyisi riittävien tietojen (postiosoite, sosiaaliturvatunnus jne) ottamaan väärillä tiedoilla omalle tililleen pikavippejä. Vielä nykyäänkin väärinkäytöksiä ilmenee silloin, kun omat verkkopankin kirjautumistiedot salasanoineen uskotaan esimerkiksi epärehellisen avopuolison haltuun.
Hyvin palvelevan pikalainayrityksen verkkosivuilla voi verkkopankkitunnistautumisen tehdä ainakin yleisimpien pankkien verkkopankin kautta. Nämä pankit ovat Nordea, Osuuspankki, Sampo, Aktia ja Handelsbanken. Verkkopankkitunnistuksen jälkeen pikalainan hakija ohjataan kaavakkeeseen, jossa annetaan haluttu lainasumma, laina-aika ja yhteystiedot. Tämän jälkeen lainan hakijalle toimitetaan PIN-koodi joko tekstiviestillä tai muulla tavalla. PIN-koodia tarvitaan jatkossa uusien pikalainojen hakemista varten. Päätös pikalainasta lähetetään tekstiviestillä pikavipin hakijan kännykkään. Jos lainapäätös on myönteinen, tämä päätös täytyy vahvistaa lähettämällä määrätty tekstiviesti pikalainafirmalle. Lopuksi lainasumma siirretään pikavipin ottajan tilille.
Katso parhaat pikavipit: Suositeltavat pikavipit.